Kalastus >

Siika

Siika

• 
  European Whitefish (Coregonus lavaretus) Underwater UK
• 
  WHITE FISH (Coregonus lavaretus)
• 
  WHITE FISH (Coregonus lavaretus) 29.4.2012
• 
  Gutten som trodde det ble ørret men så ble det en Coregonus lavaretus

Siika (Coregonus lavaretus) kuuluu lohikalojen lahkoon, lohien heimoon ja siikojen sukuun. Se on jääkaudelta peräisin oleva reliktikala.

Siikalajeja on hyvin monia erilaisia ja niitä on vaikea luokitella ryhmiin. Yhdessä ja samassa vesistössä saattaa olla jopa yli 10 erilaista siikalajia. Eri siikalajit risteytyvät keskenään helposti. Useimmilla siikalajeilla ruumis on ohut ja väriltään vaalea. Kyljet ovat joko hopeanvaaleat tai hopeanharmaat, selkäpuoli on tummempi heijastaen oliviinruskeita, vihreitä tai syreenin sävyjä. Vatsa on väriltään maidonvaalea tai harmaansävyinen. Evät ovat yleensä tummat, joskus jopa mustat. Siian evissä ja ruumiissa ei ole pilkkuja ja kalan englanninkielinen nimi white fish (valkoinen kala) kuvaakin sitä hyvin.

Siian pieni rasvaevä paljastaa sen kuulumisen lohikaloihin, joille rasvaevä on tyypillinen. Siian kutuasu ilmenee pintanystyröinä ja se on voimakkaampi koirailla. Siian suu on pienehkö, eikä sillä ole hampaita vannasluussa eikä yläleuassa. Muuallakin suussa hampaat ovat hyvin heikosti kehittyneet tai häviävät ajan myötä kokonaan. Siialle on tunnusomaista se, että yläleuan luu ei yllä silmien taakse sekä se, että suun sijainti vaihtelee siikalajin ja muodon mukaan. Suu voi sijaita lähes taka-asennossa tai tyypillisessä ala-asennossa. Siian yläleukaluun etuosan väli on leveämpi kuin sen korkeus.

Siika viihtyy puhtaassa ja hapekkaassa vedessä. Se on parvikala. Siikaparvet muodostuvat saman vuoden yksilöistä, vaikka ne voivatkin olla kooltaan varsin erisuuruisia. Kokoerot selittyvät sillä, että parven takapäässä uivilla yksilöillä on pienemmät mahdollisuudet saada ravintoa kuin etupäässä uivilla.

Siika syö halukkaasti kaikkia veden eliöitä, ennenkaikkea kaikenlaisia äyriäisiä, katkoja, erilaista planktonia, nilviäisiä, matoja, pieniä kaloja ja hyönteisten toukkia. Siialla, jolla on paljon kiduskaaren siivilähampaita, käyttää ravinnokseen planktonia ja joissain harvoissa tapauksissa myös pohjaeläimiä.

Siika käyttää myös mielellään ravinnokseen veden varaan joutuneita hyönteisiä. Joskus harvoin siika syö myös omaa ja muiden lajien mätiä.

Täysikasvuinen siika on tyypillinen petokala eikä häviä ahneudessa esimerkiksi hauelle. Hauesta poiketen siika ei kuitenkaan pysty nielaisemaan mitä tahansa elävää syöttiä pienen suunsa johdosta, mutta se kuitenkin metsästää pientä kalaa yhtä innokkaasti kuin hauki.

Ylä-Tuuloman tekojärvessä on tyypillisiä järvisiikalajeja, jotka elävät ja kutevat tekojärvessä. Järvisiika hakee ravintonsa pohjasta ja kasvaa nopeasti. Järvisiian lisäksi on järvi-jokisiikaa (pyžjan), joka on kookkain siikalajeista. Se kutee kaukaisen sukulaisensa Omulsiian tavoin joissa.

Siika saavuttaa sukukypsyyden 4-6 vuoden iässä. Kuteminen tapahtuu yleensä myöhään syksyllä tai alkutalvesta, kun veden lämpötila on alle 4-6° С. Siian hedelmällisyys vaihtelee sen koosta riippuen 4000-80000 mätijyvään, useimmiten 20000-30000 mätijyvää. Kudun itämisaika kestää koko talven jäiden lähtöön asti eli 190-210 vuorokautta. Kuteminen tapahtuu kivisellä matalikolla tai somerikkopohjalla, useimmiten seisovassa vedessä. Naaraskalat eivät peitä mätiä. Mäti on yleensä pienehköä ja kirkkaan oranssinväristä.

Siika elää jopa 20-vuotiaaksi, mutta kalastussaaliina on yleensä 7-10 -vuotiaita yksilöitä.

Siian koko vaihtelee paljon riippuen sen lajista. Pienikokoiset lajit kasvavat korkeintaan 15 cm pituisiksi, kun taas suurikokoiset lajit voivat olla jopa 60 cm pitkiä ja kahden kilon painoisia. Koska Ylä-Tuuloman tekojärvessä on pientä muikkua ja kuoretta, joita suuret siiat käyttävät ravintonaan, voivat suurimmat sieltä pyydetyt siiat olla 5-8 kilon painoisia. Suomessa suurin siika on ollut 12 kilon painoinen.

Siikaa pyydetään läpi vuoden, kesällä pääasiassa kohopyydyksellä (keskikokoinen toukista ja madoista tehty »voileipämormuska«) ja talvella mormuska-toukkasyötillä. Kesällä siika syö hyvin perhokalastamalla tai bombarda-kalastamalla (Sbirulino). Siikaa voi pyytää myös virvelillä, mutta se on vaikeampaa. Tällöin käytetään ultrakevyitä virveleitä, joissa voidaan käyttää pieniä syöttejä: mikrowobblereita, pieniä sinisen sävyisiä emalisia vieheitä tai pieniä punaisia (kuparisia) hyönteisiä jäljitteleviä lippauistimia kuten Blue Fox nro 2 ja 3.

Kulinaarisessa mielessä siika on erityisen kiinnostava kala. Erityisesti suurikokoisten yksilöiden liha on pehmeää, rasvaista ja maukasta. Oikealla tavalla valmistettuna siika kestää makuvertailua monien lohikalojen kanssa.

Tänä päivänä monilla Venäjän alueilla siikakanta vähenee jokiin rakennettavien patojen, huononevan ekologisen tilanteen ja ylikalastuksen vuoksi sekä siksi, että valtio ei millään tavoin yritä saada salakalastusta kuriin. Jotkut siikalajeista on julistettu uhanalaisiksi. Venäjän Lapin vaikeakulkuisilla alueilla siikaa on kuitenkin vielä suurissa määrin.