Alueen maantieto >

Lohen vaellus Tuulomajoella

Lohen vaellus Tuulomajoella

Lohi (Salmo salar L.) on yksi arvokkaimmista kalalajeista, jota kalastetaan sekä teollisesti että harrastus- ja urheilukalastuksena. Kuolan niemimaalla on tehty varmoja lohihavaintoja 79 joessa (43 Barentsinmereen laskevassa joessa ja 36 Vienanmereen laskevassa joessa). Vesivoimalan padot säätelevät kuutta suurta jokea, minkä johdosta lohi on kadonnut näistä joista joko kokonaan tai paikoittain, kuten Tuulomajoella on tapahtunut.

Tässä artikkelissa on käytetty Merikalatalouden ja merentutkimuksen tieteellisen instituutin ja valtiollisen Murmanrybvod-laitoksen tilastotietoja Ala-Tuuloman vesivoimalaitoksen kalatien kautta vaeltaneesta lohikannasta, muun muassa vuonna 2010 Ala-Tuuloman kalatiellä kerättyjä tietoja.

Tuulomajoki on yksi Kuolan niemimaan suurimmista jokisysteemeistä; sen valuma-alue kattaa 18231,5 neliökilometriä. Kahden vesivoimalalaitoksen rakentamisen seurauksena (Ala-Tuuloman voimalaitos 1934-1936 ja Ylä-Tuuloman voimalaitos 1963-1965) kaikki joen pääuomassa sijainneet lohen kutu- ja kasvupaikat aina joen suulta lähtien jäivät vesimassojen alle eivätkä enää soveltuneet kutupaikoiksi. Vuodesta 1937 lähtien lohi on vaeltanut joen alavirralla kalaporrasta pitkin (joen koskia jäljittelevä kanavista ja altaista koostuva portaikko), jonka kokonaispituus on 450 metriä. Kalaportaassa on 65 porrasta, joista kunkin korkeus on 0,3 metriä ja kokonaispudotus 19 metriä. Lohen pääsy Tuulomajoen yläjuoksulle keskeytettiin väliaikaisesti vuosina 1963-1965 Ylä-Tuuloman vesivoimalaitoksen rakentamisen ajaksi. Vuonna 1965 otettiin käyttöön Borland-kalasulkutyyppinen kalatie. Vuonna 1970 kutulohen päästäminen lopetettiin kokonaan kalatien osoittauduttua tehottomaksi. Näin siis tänä päivänä lohi kutee vain Ala-Tuuloman tekojärveen laskevissa sivujoissa.

Kuitenkin jopa kutupaikkojen vähenemiseen johtaneen vesivoimalaitoksen rakentamisen jälkeen Tuulomajoen lohikanta on yksi Kuolan niemimaan Barentsinmeren puoleisen rannikon suurimmista. Jo Ylä-Tuuloman vesivoimalan rakentamisen jälkeen lohikannan määrä aktiivisen vaelluskauden aikana oli 12 800 (v. 1974) ja 11 600 (v. 1990) yksilöä.

Lohen lisääntymisvaelluksen kausivaihtelun erityispiirteitä Tuulomajoella ennen vaelluksen säätelyä olivat:
— kesä- ja syyslohen kutuvaellus joella alkoi elokuussa ja jatkui seuraavan vuoden syyskuulle asti, joulu-huhtikuu oli taukoaikaa;

— kutuvaelluksella olevien lohien joukosta erottui muutamia biologisia ryhmiä, jotka poikkesivat muista melko pysyvien vaellusaikojen, meri-iän, koon, mädin ja maidin kypsyyden, suhteellisen lukumäärän, sukupuolten suhdeluvun ja muiden piirteiden (morfometristen piirteiden ja rasvaisuuden) suhteen;

— lohi levittäytyi koko Tuulomajoen vesialueelle, mukaan lukien Nuorttijoen, Luttajoen ja muiden Nuorttijärven sivujokien yläjuoksut;

— vaelluksen intensiivisyys ja nopeus sekä levittäytyminen joelle riippui suoranaisesti hydrologisista olosuhteista ja ennen kaikkea jokien vesimäärästä;

— lohen nousulle oli ominaista tietyt ajat, jolloin kalaa nousi tavallista enemmän. Tämä heijasti biologisten ryhmien vaihtumista sekä suotuisten hydrologisten olosuhteiden vallitsemista.

Ala-Tuuloman vesivoimalan padon valmistumisen jälkeen lohen nousu kutemaan koki huomattavia muutoksia. Koska pato sijaitsee joen laskupaikalla, kutemaan nousevien lohien tuloa joelle rajoitti kalatie, joka oli yleensä auki toukokuun lopulta tai kesäkun alusta lokakuun alkuun asti. Vaikka kalatien toiminta alkoikin samaan aikaan kevätlohen massanousun kanssa, vaikeutui vaellus kuitenkin huomattavasti padon edessä tapahtuvan viivästymisen vuoksi. Osoittautui, että turbiinin laskuojan ja patoaukon virtauksen johdosta lohi ei löydä kalatietä heti.

Kalatien läpikulku vie keskimäärin 2-10 päivää.

Ennen jokeen pääsyä vaelluksella olevat lohet ryhmittyvät 55-80 metrin päähän padosta, jossa virtaus heikkenee. Kalatien aukko taas sijaitsee 53 metrin päässä padosta, mikä vaikeuttaa lohen pääsyä kalatielle. Lisäksi kalatiessä on merkittäviä puutteita, minkä vuoksi se ei toimi tehokkaasti. Kalatien puutteista tärkeimmät ovat:

1.Kalatien aukko sijaitseen neljännen aggregaatin aiheuttaman kovan virtauksen alueella kalojen joukkokerääntymistä korkeammalla;

2.Kalatien virtaus jää kaloilta huomaamatta, koska se on suunnattu neljättä turbiinia käytettäessä päävirtausta vastaan, mikä vaimentaa virtausta metristä useamman metrin päähän kalatien aukosta;

3.Nousuveden aikaan virtauksen kalaa kutsuva vaikutus heikkenee. Lopputuloksena kalatie houkuttelee kaloja ajallisesti vain 57 % vuorovesivirran kokonaisajasta kun veden korkeus on 50-210 cm nollan yläpuolella;

4.Kalan kulkunopeus kalatiellä on 70-230 metriä vuorokaudessa, mikä vastaa niiden vähimmäisnopeutta luonnollisissa olosuhteissa. Tällä vauhdilla kalatien läpikulku vie lohella jopa muutamia päiviä.

Jotkut kalatien kohdat ovat liian hankalia ylipääsemiseksi. Esimerkiksi suorat havainnot osoittivat, että kalatien alkupäästä luettuna seitsemännen portaan (ns. kammion) ylitti ensimmäisellä kerralla vain 27 % kaloista.

Kutemaan nousevien kalojen vaellus häiriintyy padon edessä tapahtuvan viivästyksen vuoksi. Ensisijaisesti se näkyy kevät- ja kesälohen jokeen nousun ajankohdassa. Suurin osa niistä nousee kalatielle kesäkuun lopusta heinäkuun puoleenväliin mennessä..

Kalatien läpi nousseita vaelluskaloja oli vuosien 1936-2007 välisenä aikana keskimäärin 6500 yksiköä vuodessa. Suurimmat määrät (yli 10000 yksilöä/sesonki) havaittiin vuosina 1960, 1961, 1962, 1974, 1975, 1984, 1990 ja 2006 (kuva 2).

Kuva 2. Ala-Tuuloman vesivoimalan kalatiellä havaittujen lohien määrä (yksilöä). Tiedot Tuulomajoen lohikannan määrästä ja lohisaaliista ennen joen säännöstelyä ovat hyvin hajanaisia ja ylimalkaisia, sillä saamelaiset, uudisasukkaat ja muu väestö kalasti lohta suurin määrin koko Kuolanlahden alueella sekä jokien ala- ja keskijuoksuilla.

Modernin turvalliseen lähestymistapaan pohjautuvan kalastuksen kehittämiskonseptin mukaan Tuulomajoen lohikanta on tärkeä virkistysresurssi. Kalastuksen organisoinnissa ei kuitenkaan tähän päivään asti ole käytetty täysissä määrin hyväksi vesistön potentiaalia. Tuulomajoen lohikannan parantaminen olisi mahdollista, mikäli toteutettaisiin kokonaisvaltaisia toimenpiteitä muun muassa kalojen ja vaellusreittien valvomiseksi tehokkaasti, perusparannustoimenpiteitä kalojen vaellusreitin läpipääsemiseksi ja kalojen suojelemiseksi, erityisesti Ala-Tuuloman kalatien modernisoimiseksi sen toiminnan tehostamiseksi ja vastaanottokyvyn parantamiseksi, samoin kuin Ylä-Tuuloman kalatien jälleenrakentamiseksi tai uuden kalatien rakentamiseksi sekä hävinneiden lohen kutupaikkojen palauttamiseksi Ylä-Tuuloman vesivoimalan yläjuoksulle.